Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mixed Media. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mixed Media. Näytä kaikki tekstit

1. marraskuuta 2015

Mallin mukaan #8


Moikka!

Tällä kertaa Askartelutaivaan Mallin mukaan haasteen pohja on minun käsialaa. Olen tosi huono keksimään jotain uutta mallia, tämäkin on varmaan jo jossain julkaistu, mutta otin haasteen ilolla vastaan kun sitä minulta pyydettiin. Tässä on taas gelleilyä niin valkoiselle kartongille kuin kalvollekin. Lisäksi vähän pitsiä piristämään korttia :)

Kaikki mukaan haasteeseen! Toivottavasti tämä inspiroi myös teitä osallistumaan!!!

terkuin,

1. syyskuuta 2015

Mallin mukaan #6


Heissan!

Tässä on minun DT-työni Askartelutaivaan Mallin mukaan -haasteeseen. En ole juurikaan tehnyt tageja, joten tämä oli yllättävän haastava tehtävä. Tosin käytin tähän taas gelli platea niinkuin nyt viime aikoina muutenkin aika paljon on tullut käytettyä. 

Kaikki osallistumaan kivoihin haasteisiin Askartelutaivaassa!

terkuin,

6. elokuuta 2015

Mixed media project


Hei!

Tässä on uusi korutelineeni. Käsi on pahvinen aihio, minkä olen ostanut Sinellistä aikoja sitten. Olin ensin gessonnut sen mustaksi, mutta sitten ajattelin siitä tulevan taas liian tumma ja karmiva, joten päädyin vaaleisiin sävyihin. Niinpä gessosin sen uudestaan. Halusin tähän jäävän vähän koristeiden alkuperäisiä sävyjä ja yritin olla peittämättä kaikkea. 

Mukana on niin metallikoristeita, helmiä, paperikukkia, sideharsoa, simpukoita ja kiviä ym. Yritin tehdä alustasta painavan, jotta pysyisi oikeasti käytössä myös pystyssä eikä kaatuisi esim. kaulakorujen painosta nokilleen. Kivet ja metallinen (taitaa olla kuparinen) harjaspää ovat aika painavia ja uskoisin olevan käytössä ihan ok.

Tämän tekeminen oli hauskaa ja näitä voisi tehdä vaikka enemmänkin :)

Lopuksi vielä kuvia yksityiskohdista.




Hi!

This is my latest mixed media project. The hand is made from cardboard and I just decorated it. There is lot of stuff. Some are new and some are old things which I found my husbands "treasure boxes". 

The hand is pretty light so I used some heavy things on the bottom. There is rocks and some kind of brush made from metal, maybe copper, I'm not sure.

Thanks for visit!
Kiva kun kävit!




1. elokuuta 2015

Mallin mukaan #5


Heippatirallaa!

Syksy on taas saapunut ja Askartelutaivaan Mallin mukaan -haaste on palannut kesätauolta. Oma tyylini on vaihtunut vähän erikoisempaan, taiteellisempaan suuntaan. Mikäli ette ole kesän aikaisia päivityksiä seuraillut, niin olin Matka Luovuuteen 2015 tapahtumassa Borella Turussa kesän alussa ja sieltä matkaan tarttui huikea määrä ideoita ja tekniikoita Gelli Platen parissa. 

Siellä teimme art journalingia, mutta samoilla tekniikoilla voi tehdä niin paljon muutakin. Minä siirsin oppimani kortteihin. 

Tässä kortissa siis kaikki paperit on tehty Gelli Platea hyödyntäen. Lisäksi vähän nappeja ja et-merkki. Itse pidän lopputuloksesta tosi paljon. 

Nyt kaikki innolla mukaan uudehkoon haasteeseen ja pääset osallistumaan myös huikeiden palkintojen arvontaan :)

terkuin,



28. heinäkuuta 2015

Gelliplate and inks




Hi,

Here is few cards I had made with gelli plate and acrylic ink and calligraphic pen. 

Heippa!

Tässä muutama kortti tehtynä taas gelliplatella ja acrylic inkeillä sekä kalligrafia kynällä.

terkuin,
hugs,


26. heinäkuuta 2015

Black lines


Hello!

Here is my latest card whit gelli plate and acrylic ink. I love the colors and the texture of this card. 

Heippa!

Tässä viimeisin kortti gelli platella ja acrylic inkeillä. Minusta on ihanat värit ja tekstuuri. Aina löytää jotain uutta kun korttia katsoo.

Tämä näyttää olevan kaikista eniten sitä omaa tyyliäni. Joten näitä tulee koko ajan enemmän ja enemmän. Mitäs olette mieltä? Meneekö jo liian omituiseksi?

Thanks for visit!
kiva kun kävit!
terkuin,



29. toukokuuta 2015

Tuunattu leidi nro 2.


Hei!

Olen aikaisemminkin tuunannut tällaisen kampauspään. Silloin lopputulos oli kovin erinäköinen.


Tästä päästä halusin tehdä toisenlaisen. 


Ensin laitoin vähän masking fluidia ja päälle printtipaperia, kirkasta gessoa ja vähän mistejä ja akryylimaaleja.



Viimeistelin doodlailemalla ja lisäämällä irtoripset. Kasvot on maalattu akryylimaaleilla.


Mitäs tuumitte?

terkuin,




28. toukokuuta 2015

My art


Hello!

Here is my art journal page witch I made on my own. I just look all over my table and find those elements. Then I thought that those look so like me. So, here it is! Enjoy :)


Heissan!

Tämän art journal sivun olen tehnyt ihan itsekseni. Katselin ympärille etsien aihetta ja silmiini pistivät nämä purkit ja putkilot. Ajattelin, että nuo ovat niin mua. Joten, tässä tämä! Nauttikaa :)

terkuin,
hugs,




25. toukokuuta 2015

Seeds of love vol.2


Hi,

This is my second version of Seeds of love by Tamara Laporte Life book 2015. I love the technique so made another one. Thank you Tamara, you rock!!! :D 

And of course here is some details for you.

Hei!

Tämä on toinen versioni Tamara Laporten Life book 2015 tunnilta Seeds of love. Rakastan sitä tekniikkaa ja näitä ihania värejä, joten tein toisen. Suurkiitos Tamaralle!!!

Ja tietysti muutamia yksityiskohtia :)




terkuin,
hugs,


21. toukokuuta 2015

Jos mulla olisi sydän


Hei!

Ostin tässä lähiaikoina Klemmarikellarista art journaling kirjan. Tässä sitten ensimmäinen sivu minkä siihen tein. Tätä sivua on inspiroinut Anna Erikssonin Jos mulla olisi sydän.

Tämä herättää varmasti tunteita, suuntaan jos toiseenkin. Olisi kiva kuulla niistä. 


Tässä musiikkivideo Annan biisistä:



Mitä ajatuksia?

terkuin,




19. toukokuuta 2015

The dream catcher


Hi,

Finally I have made week 5 project. I haven't done anything from Life Book 2015 for a long time. Maybe now I will do more :). It was really fun to make this. Thank you so much Rachael Rice!

Here is some details of my feathers.


Heippa!

Vihdoinkin olen tehnyt viikon 5 projektin. En ole tehnyt mitään Life Book 2015 pitkään aikaan. Vähän jopa hävettää, mutta nyt ehkä jopa mahdollisesti teen vähän enemmän.... Tätä oli kuitenkin tosi kiva tehdä. Suuri kiitos opettajalle, Rachael Ricelle.

Terkuin,
Hugs,




27. huhtikuuta 2015

Some mixed media project


Hello!

Here is two box which look like books. There's one for gratuaded and another is for confirmation. There is black gesso and inka gold and gelatos. 

Heissan!

Tässä kaksi rasiaa mixed media tyyliin. Toinen valmistuneelle ja toinen rippilapselle. Pohjustus mustalla gessolla, vähän inka goldia ja gelatoksia.

Thanks for stopping by!
Kiva kun poikkesit!




22. huhtikuuta 2015

For a teacher



Hello friends!

My daughter loves horses. She rides two times a week. Her teacher move to another town, so my daughter have to go to another stable. Grief is enormous. She wanted me to do some kind of memory for her. So here it is. 

I hope the photos speak for themselves.

Heippa!

Tyttäreni rakastaa hevosia. Hän ratsastaa kahdesti viikossa ja on ollut samalla tallilla yli kuusi vuotta. Nyt hänen rakas opettajansa muuttaa toiselle paikkakunnalle ja hän joutuu vaihtamaan tallia. Suru on suuri. Tyttäreni pyysi tekemään lahjan hänelle. Tässä se on.

Toivottavasti kuvat puhuvat puolestaan.





Thanks for visit!
Kiva kun kävit!






24. maaliskuuta 2015

Gessoa kortissa




Moikka!

Lauantaisessa askartelutapaamisessa oli keskustelua Gesson käytöstä korteissa. Minulla ei valitettavasti ollut mukana kaikkia tarvittavia aineita ja tarvikkeita, joten en oikein pystynyt näyttämään mitä Gessolla voi tehdä. Tässä nyt kuitenkin pari korttia joihin olen gessoa käyttänyt. Molempien korttien pohjat olen tehnyt itse. Pohjana akvarellipaperi, jonka päälle tissue -paperia, gessoa, tekstuuripastaa, mistejä ja musteita.

Nyt rohkeasti kokeilemaan. Gesso on oiva mömmö myös korttiaskartelussa :)

Hi!

I arranged crafting meeting here in Finland last Saturday. There was talk about using gesso in card making. Here is two example of using gesso. The first one is for graduates and the second is for confirmation. I don't know the real word for that...

What do you think about those cards?

Thanks for visit!
Kiva kun kävit!





3. maaliskuuta 2015

Card of Spring


Hi!

This card I made for The Mixed Media Card Challenge. The theme was Spring and the options was Bird. Here is my version of it. 

Heissan!

Tämän kortin tein The Mixed Media Card haasteeseen. Aiheena oli kevät ja lintu. Tässä on minun versioni.


Backround I made using Lindy's Stamp Gangs mists and Dylusions mists. The bird stamp is Stampendous and I colored the bird using Neocolor 2. The text in the backround is from Technique Tuesday. Stickers are Kelly Purkeys. I also made some doodling here and there.

Tausta on tehty Lindy's Stamp Gangsin ja Dylusion misteillä. Lintuleima on Stampendouksen ja väritin sen Neocolor 2 kynillä. Teksti taustalla on Technique Tuesdayn ja tarrat Kelly Purkeyn. Lopuksi tein vielä vähän doodlailua sinne tänne.


Usually I don't use much yellow or green, but now I use those colors very often. I think it's because of spring. Here in Finland every day is longer, there is more light and the darkness is going away. Snow start to melt and the grass finally show itself. I love Spring!!!

Yleensä en käytä kauhean paljoa keltaista ja vihreää, mutta nyt tuntuu että niitä tulee käytettyä koko ajan. Taitaa olla kevät asialla, muutakaan en keksi. Ihanaa kun päivät pitenee ja valoisuus lisääntyy. Rakastan kevättä!

I hope you enjoy and thank for stopping by!
Toivottavasti viihdyit ja kiva kun kävit!