23. maaliskuuta 2015

Askartelutapaaminen Haukkavuoressa!


Heippa kaikille!

Viime lauantaina 21.3. meillä oli askartelutapaaminen Haukkavuoressa täällä Riihikoskella. Mukavasti oli ilmoittautuneita, mutta valitettavasti muutama joutui jäämään pois sairastelujen takia. Onneksi tämä ei kuitenkaan haitannut menoa. 

Ensin olin itsekin vähän hämilläni, että mitä nyt pitäisi oikein tehdä, ensimmäistä kertaa kun tämmöistä tapahtumaa järjestin, mutta siitä se sitten vaan lähti. Aluksi kerroin vähän yleisiä asioita paikasta, käytännöstä ja haasteesta. Onneksi Jehkotar ehdotti esittelykierrosta, se oli hyvä juttu! Sen verran oli vierasta porukkaa toisillensa.



Lopulta saimme pienet pirttipöydät kuitenkin suojattua ja päästiin itse asiaan. Tilaa oli runsaasti ja saimme levittäytyä kunnolla pöydille. Ei ollut kyynärpäät toisissaan kiinni. Tila oli kuitenkin sen kokoinen että keskustelu pöydästä toiseen ei tuottanut ongelmia, ainakaan meillä äänekkäämmillä ;).

Haasteena oli Sizzixin Tim Holtzin Picture Wheel stanssin käyttö omassa työssään. Kaikki ei osallistunut haasteeseen, tai eivät saaneet työtään valmiiksi asti, mutta se ei haitannut. Osallistuneiden kesken arvottiin voittajaksi Klaara, tapahtuman nuorin osallistuja. Hän sai valita Heinikan pöydältä jotakin pientä kivaa mukaansa :).

Onneksi tosiaan Heini oli lähettänyt minulle pienen paketin kaikkea kivaa, niin saatiin jotain mukavaa pikkuostostakin tehtyä ennen kuin aloitettiin työt. Kiitokset vielä Heinille :)

Tässä kuvia valmiista töistä. Hienoja tuli!


Lopuksi vielä muutama tunnelmakuva paikan päältä. 



Tästä alemmasta kuvasta herää kyllä kysymys mitä Lennun kupissa mahtaa olla, mutta voin käsi sydämellä todeta, että kahvia ja teetä vain keitettiin :):):)

ISO KIITOS KAIKILLE!

Otetaan uusiksi :)

terkuin,







6 kommenttia:

  1. Voi että miten teillä onkaan ollut kivaa! Mä en pääse ikinä minnekään vaikka ilmoittautuisin kun aina tulee jotain,nyyh...

    VastaaPoista
  2. Oli kyllä kivaa, kiitos kun järjestit! :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis kiitos kivasta päivästä. Vaikka kuvasta saa eri vaikutelman join kahvia ( paljon) ja söin muffineja( monta.Olivat äärest hyviä)
    Toivottavasti nähdään samoissa merkeissä. Terkuin ja iso hali

    VastaaPoista
  4. Vielä kerran kiitokset minultakin. Oli kyllä taas niin hauskaa ja aika lensi siivillä. Ja ilman muuta uusiksi, jos vaan ajankohta sopii.

    VastaaPoista
  5. Näyttää siltä, että teillä on ollut mukava tapaaminen. Aivan ihania toteutuksia haasteeseen kaikilla :).

    VastaaPoista
  6. Kiitos vaan kommenteista. Ehdottomasti otetaan uusiksi. Niin ja muffinsit oli tyttäreni käsialaa ja aivan herkullisia :)

    VastaaPoista

Kiitos kommenteista! Kaikki palaute on tervetullutta :)