7. tammikuuta 2015

Joulukalenterin satoa...


Heippa kaikille!

Olin joulukuussa mukana Joannan järjestämässä joulukalenterissa ensimmäistä kertaa elämässäni. Siinä tarkoituksena oli lähettää paketteja toisille niin, että jokainen saa 24 pakettia. Paketin arvoksi sovittiin 4€. Mukaan oli tarkoitus laittaa uutta tavaraa ja myös omista varastoista löytyvää. Nyt täytyy sanoa, että hieman hävettää omat pakettini. Vähän oli vaatimattomia itse saamiini nähden, mutta yritin noudattaa sovittua budjettia. No, ensi kerralla tiedän paremmin.

Tähän korttiin sain materiaalit muistaakseni Marikalta. Marikalla on korteissaan runsas tyyli, mikä on täysin omani vastakohta. Minä teen yleensä aika pelkistettyjä ja yksinkertaisia kortteja. Olen huono käyttämään esim. paljon koristeita. Niinpä ajattelin haastaa itseni ja käyttää kaikki saamani materiaalit mitä Marikan kuoressa sain. 

Aluksi tuntui todella haastavalta mihin ihmeeseen kaikki hienot jutut laitan, mutta ei se lopulta niin vaikeaa ollutkaan. Ainoastaan yksi nappi jäi paketista käyttämättä. Sitä en saanut enää sopimaan mihinkään. 

Minusta leimakuva on kertakaikkiaan söpö ja sitä oli ihana värittää. Väritin sen spectrum noir kynillä, mistä on tullut uusi lempparini.

Oikein mukavaa alkavaa vuotta kaikille!


terkuin,



5 kommenttia:

Kiitos kommenteista! Kaikki palaute on tervetullutta :)